Naisten SM-turnausjärjestelmä#

Go-liiton hallitus on toistaiseksi nimennyt kaksi vaihtoehtoa C ja F, joista osallistujien pitää yhteisymmärryksessä valita haluamansa. Alempana aikaisempi keskustelu kokonaisuudessaan ja jatkot myös sinne. -- Vesa 23.8.2006

C - Kolme kierrosta MacMahonia + 4 pelaajan cup #

  • Pelataan kolmen kierroksen MacMahon, josta neljä parasta jatkavat semifinaaleihin ja finaaleihin (4. ja 5. kierros). Muut jatkavat turnausta "normaalisti". Tie-breakereina SOS ja SOSOS.
  • Löytää voittajan viikonlopun aikana.
  • Tiebreakereita ei tarvita, mikäli alku-macmahon-ryhmien pelaajamäärät ovat 8-0-loput.
  • Cupissa tulee mitä todennäköisemmin pelattavaksi sama peli kuin "alkusarjassakin".
  • Huippukahdeksikon ulkopuolelta ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa mestaruutta (sikäli kun halutaan välttää tiebreakereiden käyttö).
  • Lisäys: Semifinaalien parituksessa parit muodostetaan siten, että mahdollisimman monessa pelissä pelaajilla on aikaisemmin kohtaamaton vastustaja. Jos tässä on useampi mahdollisuus, järjestyksessä valitaan paritukset sijoituksen mukaan 1-4 ja 2-3 tai toisena vaihtoehtona 1-3 ja 2-4.

F - Kolme kierrosta MacMahonia + lopputurnaus #

  • Ryhmäjako on 5+8 ja lähtöpisteet 1,0.
  • Kolmen kierroksen jälkeen kärki on 1+3, 1+2 tai 0+4.
  • Tapauksessa 1+2 alemmat pelaajat pelaavat pelin, jonka hävijä on kolmas ja voittaja pelaa finaalissa mestaruudesta.
  • Tapauksessa 0+4 pelataan kaksi semifinaalia ja niiden voittajat finaalin.
  • Tapauksessa 1+3: Pelataan kaksi semifinaalia. Parit muodostetaan siten, että mahdollisimman monessa pelissä pelaajilla on aikaisemmin kohtaamaton vastustaja. Jos tämä on mahdollista useammalla kuin yhdellä tavalla saa kärkipelaaja valita näistä tavoista haluamansa. Semifinaalien voittajat pelaavat finaalin, jonka voittaja on mestari.
  • Pelaajat, jotka eivät pääse semifinaaliin tai finaaliin jatkavat MacMahon turnauksessa.

Alustava keskustelu#

Naisten Suomenmestaruuskisat 2006 järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Näitä turnausjärjestelmiä ovat suunnitelleet Tapio Vuorinen ja Bass, tavoitteet on valinnut Suvia haastatellut ja pari kertaa aikaisemmissa Naisten SM-kisoissa katsojana ollut Bass, joka on myös suorittanut allaolevan järjestelmien vertailun.

Turnauksen päätavoitteet#

1. Löydetään Naisten Suomen Mestari

Muita tavoitteita#

1. Hauskaa yhdessäoloa

Rajoitteita#

1. Aikaa on yksi viikonloppu 2. Peliaikojen on oltava SM-turnauksen arvolle sopivia

Aikaisempia kokemuksia#

1. Lisäkierrosten järjestäminen on hyvin hankalaa 2. Arpomisesta (esim. finalistien arpominen joko nopalla tai sossilotolla) ei pidetä

Mahdolliset turnaussysteemit#

5 kierrosta sveitsiläistä (A)#

+ Kaikilla on teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen + Tunnettu ja yleisesti käytetty järjestelmä

- Ei takaa mestarin löytymistä viikonlopun aikana, rinki mahdollinen. - yleiset tiebreakerit käyttäytyvät huonosti pelaajien luokitusjakauman epäjatkuvuuksien takia

4 kierrosta sveitsiläistä/macmahonia + finaali (B)#

+ Tunnettu järjestelmä + Löytää voittajan viikonlopun aikana

- finaalipaikkojen ratkaisemiseen tarvittaisiin hyvä tiebreaker, sellaista ei ole olemassa. - finaalipeli saattaa olla aikasemman pelin uusinta

3 kierrosta macmahonia + 4 pelaajan cup (C)#

+ Nuorten SM-kisoissa kokeiltu järjestelmä + Löytää voittajan viikonlopun aikana + Tiebreakereita ei tarvita, mikäli alku-macmahon-ryhmien pelaajamäärät ovat 8-0-loput

- Cupissa tulee mitä todennäköisemmin pelattavaksi sama peli kuin "alkusarjassakin" - huippukahdeksikon ulkopuolelta ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa mestaruutta (sikäli kun halutaan välttää tiebreakereiden käyttö)

4 kierroksen cup, pudonneet jatkavat macmahonina (D)#

+ Tyypillinen yksikäsitteinen mestaruudenratkaisutapa + Löytää voittajan viikonlopun aikana + Enemmän vapaa-aikaa vapaaseen pelailuun ja jutusteluun

- Vähemmän "vakavia" pelejä - vapaakierroksia tulee pelaajien hankalan lukumäärän takia pari lisää

Muut järjestelmät#

- Muita järjestelmiä on yritetty kehittää siinä kuitenkaan onnistumatta.

Yhteenveto#

Rajoitteiden puitteissa päätavoitteen saavuttavat joko 3 kierroksen alkuturnaus + cup tahi 4 kierroksen cup. Näistä 4 kierroksen cup näyttäisi paremmin soveltuvan sivutavoitteisiin.

Kommentteja ja ehdotuksia#

saa kirjoittaa tähän. -Bass, 2006-08-18

4 kierrosta macmahonia + lopputurnaus/muille 5. kierros (E)#

Lopputurnauksessa pelaavat kaikki korkeintaan yhden mcmahonpisteen maksimista jäljessä olevat. Jos ryhmäjakauma on 8+n (n<=16), kaikilla on mahdollisuus päästä lopputurnaukseen ja lopputurnaukseen tulee korkeintaan 1+2 tai 0+4 pelaajaa.

  • Tapauksessa 1+2 alemmat pelaajat pelaavat pelin, jonka hävijä on kolmas ja voittaja pelaa finaalissa mestaruudesta.
  • Tapauksessa 0+4 pelataan kaksi semifinaalia ja niiden voittajat finaalin.
  • Tapauksessa 1+1 voidaan pelata finaalipeli ja jos sellaista enalta päätetään alemman voittaessa vielä toinen finaalipeli.
  • Tapauksessa 0+3 pitää arvalla tai tiebreakerilla ratkaista ketkä pelaavat ensin pelin, jonka voittaja pelaa kolmannen kanssa finaalissa.
  • Lisäys: Karsintaturnaus (4 kierrosta) on mahdollista pelata kokonaan lauantaina hieman lyhyemmin peliajoin ( perusaika 45 tai 50 minuuttia) ja vasta lopputurnaus pitkillä ajoilla.
--Matti

Kuusi kierrosta on kovin paljon kahteen päivään, en oikein pidä ajatuksesta. Ehdotuksessasi on sitäpaitsi mielestäni liikaa arvontaa ja sattumaa, sekä mahdollisesti eri määrä pelejä riippuen arpaonnesta. Itse tykkään vaihtoehdosta 3 kierrosta macmahonia + 4 pelaajan cup. Mitä sanovat muut naiset? --Suvi

  • En tiedä, mitä muut naiset sanovat. Viime vuonna kierroksia tuli seitsemän. Nyt ainoastaan kaksi pelaajaa voi joutua kuudennelle kierrokselle. Sattumaa ja arpaonnea ei ole enempää kuin omassa vaihtoehdossasi. Oman vaihtoehtosi vika on, että muutos on aika radikaali aikasempiin kisoihin verrattuna. Nyt otetaan joiltakin pois teoreettinenkin mahdollisuus mestaruuteen. Sellainen päätös olisi pitänyt tehdä hyvissä ajoin.
Jos ehdotukseeni vaihtaa ryhmäjaon 4+n (n<=12), riittää kolme kierrosta McMahonia. --Matti

Ihan vaan huomiona, että myös avoimissa SM-kisoissa joiltakin otetaan pois mahdollisuus mestaruuteen, koska SM I-karsinta on McMahon-turnaus, eikä sveitsiläinen. Tällä hetkellä ilmoittautuneiden luokitusjakauma on sellainen, että en usko 8+0+loput -jaon tuottavan ongelmia. Uusintapelit ovat toki aina ikäviä, mutta parempaankaan tie-breakeriin ei taida olla mahdollisuutta. Turnaussysteemin päättäminen "hyvissä ajoin" tarkoittaa mielestäni sitä, että se päätetään ennen kuin yhtään peliä on pelattu. Tämä on vain minun mielipiteeni ja naiset saavat päättää keskenään kuinka pelaavat. --Tapio

Minusta on vaikea ottaa kantaa siihen, mikä olisi paras järjestelmä, mutta ehkä kuitenkin vähiten huono juuri tuo nuorten SM:n malli. Aiempina vuosina meitä osallistujia on ollut sen verran vähän, että kaikilla on aina ollut teoreettinen mahdollisuus voittaa, kun ollaan saatu pelit kaikkia vastaan. Tämä muutos, että nyt pelaamaan tulee jopa 13 tai useampia, on mielestäni myönteinen ja odotettu - tällöin systeemiä on vaan pakko uudistaa. En oikein usko, että kukaan jättäisi tulematta siksi, ettei voisi lähtökohtaisesti voittaa mestaruutta, vai onko näin? Ja se on tietysti selvää, että päätös systeemistä on tehtävä ennen ensimmäistä kierrosta.

Eniten minua nyt askarruttaa kuitenkin ihan muu seikka kisoihin liittyen, eli muonapuoli :-) Kertokaahan, onko kellään jotain ruoka-allergioita tai erityisiä inhokkeja? Ajattelin kokata jotain ennakkoon lauantaiksi, ja sunnuntaina voinemme tilata jotain tai käydä syömässä lähistöllä. Meiliä voi laittaa os. sari.kohonen@netti.fi

--Sari 19.8.06

Vastaan tässä useamman ihmisen esittämiin kommetteihin. Naisten SM:ssä systeemin on aiemmin ollut joko täydellinen sarja tai sveitsiläinen systeemi. Kärjen mennessä tasan on mestaruuden ratkaisemiseksi tarvittu lisäpeli tai -pelejä.

Merkitsin vaihtoehdot kirjaimilla. Jos nyt siirrytään McMahon-systeemiin (C), jossa jossa pelaajat on porrastettu kahteen yhden lähtöpisteen, muutos ei ole liian iso. Jos pykäliä tulee enemmän, muutettu systemi voidaan hyväksyä vain, jos kaikki tähän mennessä ilmoittautuneet siihen suostuvat. Jos systeemi (C) hyäksytän, ehdotan tarkennuksia semifinaaliparien mudostamissääntöön.

Yleisen SM-systeemin muutokset on aina päätetty hyvissä ajoin etukäteen, ennen kuin on tiedetty ketkä turnauksissa pelaavat.

--Matti 20.8.2006

Nuorten SM:n sivulla sanotaan: "Semifinaaliparit arvotaan, valkoisilla pelaa pelaaja, joka on pelannut pienemmän osan aiemmista peleistä valkeilla. Jos osuus sama, värit arvotaan". Muita vaihtoehtoja on parittaa sijat 1-4 & 2-3, tai pyrkiä parittamaan pelaajat, jotka eivät vielä ole turnauksessa kohdanneet.. --Suvi

Systeemiksi olisi vielä yksi mahdollisuus, joka sopii ilmoittautuneiden jakaumaan:

Kolme kierrosta McMahonia + lopputurnaus (F)#

  • Ryhmäjako on 5+8 ja lähtöpisteet 1,0.
  • Kolmen kierroksen jälkeen kärki on 1+3, 1+2 tai 0+4.
    • Tapauksissa 1+2 ja 0+4 menetellään systeemin (E) mukaan
    • Tapauksessa 1+3: Pelataan kaksi semifinaalia. Parit muodostetaan siten, että mahdollisimman monessa pelissä pelaajilla on aikaisemmin kohtaamaton vastustaja. Jos tämä on mahdollista useammalla kuin yhdellä tavalla saa kärkipelaaja valita näistä tavoista haluamansa. Semifinaalien voittajat pelaavat finaalin, jonka voittaja on mestari. (Tätä menettelyä ehdotan myös, jos päädytään systeemiin (C).)
  • Pelaajat, jotka eivät pääse semifinaaliin tai finaaliin jatkavat McMahon turnauksessa.

--Matti 21.8.2006

Vaihtoehto F kuulostaa minusta ihan hyvältä (vaikka sillä ei ole väliä). Eikös tämä ole lähes sama kuin C? Homma pyörähtää viidessä kierroksessa (bueno), mutta semifinaalissa voi olla bye tai tuplakohtaaminen, joita vaihtoehto C ei torju yhtään paremmin.

--TeemuR 22.8.2006

Erona vaihtoehtoon C on se, että kaikilla on teoriassa mahdollisuus voittaa.

--Matti 22.8.2006

Ja tilanteessa 1+2 pelaajille tulee eri määrä pelejä. --Suvi

Jos pelaajia on pariton määrä, kuten listalla on, tulee kuitenkin eri määrä pelejä pelaajille.

--Matti 22.8.2006

Mielestäni neiti Bye ei kuitenkaan ole huippuryhmän tasoinen pelaaja, eikä häntä tule sinne parittaa. :) --Suvi

  • Jos kolmen kierroksen jälkeen pelaajia on 1+2+n, voidaan kärkipelaaja parittaa neljännellä kierroksella jonkun n:stä pelaajasta kanssa tai laittaa vapaakierrokselle, kunhan nuo kaksi pelaavat keskenään. Kärkipelaajan voitto, tappio tai vapaakierros ei vaikuta siihen, että saadaan kaksi pelaajaa finaaliin. Mielestäni vapaakierros on hyvä tapa palkita kolmesta suorasta voitosta. Muuten kolmannen kierroksen kärkipelissä ei ole panosta, koska molemmat kuitenkin pelaavat finaalissa. --Matti

Entäs pariton huippuryhmä? Se vaikeuttanee paritusta. --TeemuR 22.8.2006

Ei vaikeuta liikaa.

--Matti 23.8.2006

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)