This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Kallio-gon synty#

Kallio-go syntyi kaipuusta sunnuntaipelailuun Kallion baareissa. Keväällä 2011 paikaksi vakiintui kivenheiton päässä Kurvista sijaitseva Kustaa Vaasa, jossa peli-illat menestyksekkäästi jatkuivat elokuulle 2012 saakka. Kustusta tuli myös toukokuussa 2011 tiettävästi ensimmäinen baari Suomessa jossa on näytetty gota screeniltä. Darraklubi viihdytti Kallio-gota uskollisesti joka sunnuntai. Pikkuhiljaa rakkaassa Kustussa pelailevat rupesivat kuitenkin kaipaamaan hieman rauhallisempaa peliympäristöä ja tutustuivat samalla kadulla sijaitsevaan Kultapalmuun.

Peli-illat#

Pelit aloitellaan joka sunnuntai noin klo 17. Kultapalmussa, joka on pieni ja rauhallinen paikka osoitteessa Vaasankatu 4. Pöytiä on melko vähän, mutta omistaja on luvannut varata tarvittaessa pöytiä käyttöömme jos katsomme parhaaksi niitä pyytää. (Toistaiseksi varauksia ei ole nähty tarpeelliseksi tehdä.) Peli-iltoihin tulevista poikkeuksista, joita tulee todennäköisimmin ainakin turnausviikonloppujen yhteyteen, ilmoitetaan näillä sivuilla.

Pelivälineet Kalliossa#

Kultapalmussa on 4 isoa lautaa, kaksipuoleinen pieni lauta sekä kello, jotka saa tiskiltä pyytämällä. Kultapalmun välineet ovat YliGon. Kustaa Vaasassa on baarin omistama setti, jossa voi olla jonkin verran puutteita kivien määrässä.

Ajankohtaista#

  • su 15.9.2013 Kallio-go klo noin klo 18 jälkeen Kultapalmussa Jannen synttärivastaanoton jälkeen

Legendaarinen Chiefin 31v synttärivastaanotto su 15.9. klo 16:00-18:00#

Järjestän kotonani gon pelaajille synttärivastaanoton 31-vuotispäivieni johdosta. Asun noin puolen kilometrin päässä Kultapalmusta, joten vastaanoton jälkeen lähdetään täältä jatkamaan iltaa Kultapalmuun. Vastaanotto alkaa 16:00 ja päättyy noin kuuden aikoihin.

Talo ("The House") tarjoaa runsaasti naposteltavaa, juotavaa ja positiivista ajattelua, joten kaikkien kannattaa tulla! Vastaanotto on täysin epämuodollinen eikä pukukoodia tai lahjoja tarvitse miettiä.

Paikalle pääsee saapumalla Vallilaan osoitteeseen Mäkelänkatu 20 ja soittamalla alaovelta Jannelle numeroon 050 341 4050. Kaikki gon pelaajat ovat tervetulleita! -Janne

  • Osallistujat: kaikki

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.
« This particular version was published on 08-Sep-2013 22:38 by JanneNikula.