This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

SM-kilpailun 2016 paikat#

Ilmoittautuminen gon SM-kilpailuihin vuodelle 2016.

SM-järjestelmän myöhemmät osat (II-karsinta, SM-Sarja ja SM-Finaali) ovat kutsuturnauksia, joten niihin voivat ilmoittautua vain ne pelaajat, joiden nimi on jo valmiiksi tällä sivulla. Kutsukriteerit on määritelty Suomen go-liiton päätöksellä. Jotta SM I-karsinnassa (johon ilmoittautuminen on vapaata) jaettavien jatkopaikkojen määrä tiedettäisiin ennen turnauksen alkua, kutsutuilta pelaajilta edellytetään ennakkoilmoittautumista hyvissä ajoin ennen SM-I-karsintaa.

Vuoden 2016 SM-järjestelmän ilmoittautuminen tapahtuu muokkaamalla tätä wiki-sivua viimeistään elokuussa 2016. Kaikkien paikkaan oikeutettujen toivotaan ilmoittautuvan joko osallistuvaksi tai pois jääväksi. Syyskuun alussa ilmoittautumattomia yritetään vielä vähäistä vaivaa käyttäen tavoittaa. SM-I-karsintaturnauksen alkaessa ilmoittautumattomuus tulkitaan poisjäänniksi.

Osallistuvaksi ilmoittautuvilta toivotaan ilmoittautumismerkinnän lisäksi nimen ja puhelinnumeron lähettämistä liiton turnausvastaavalle tai allaolevaan taulukkoon. Näitä yhteystietoja käytetään II-karsinnan ja SM-sarjan osallistumisen puhelinvarmistamiseen ennen turnausta. Puhelinvarmistus tehdään riittävän varapelaajamäärän varmistamiseksi, koska kummankin turnauksen formaatti vaatii täsmällisen pelaajamäärän.

SM-Finaali 2016#

# Nimi Luokitus Sijaperuste
1 SM-sarja 1.
2 SM-sarja 2.

SM-sarja#

#Nimi Luokitus Otan paikan vastaan Yhteystiedot Sijaperuste
1 Juuso Nyyssönen 5 dan Kyllä Suomen Mestari 2015
2 Juri Kuronen 6 dan SM-finalisti 2015
3 Javier-Aleksi Savolainen 5 dan SM-sarja 2015 3.
4 SM II-karsinta 1.
5 SM II-karsinta 2.
6 SM II-karsinta 3.

SM II-karsinta, 8-9. lokakuuta 2016 #

# Nimi Luokitus Otan paikan vastaan Yhteystiedot Sijaperuste
1 Vesa Laatikainen 5 dan jep SM-sarja 2015 4.
2 Tuomas Hella 4 dan Kyllä SM-sarja 2015 5.
3 Matti Siivola 5 dan Kyllä SM-sarja 2015 6.
4 Jesse Savo 4 dan Kyllä SM II-karsinta 2015 4.
5 Simo Vanhala 3 dan Kyllä SM II-karsinta 2015 5.
6 Mikko Siukola 4 dan yes SM II-karsinta 2015 6.
7 Olli Hella 3 dan Kyllä SM II-karsinta 2015 7.
8 Lauri Paatero 4 dan Kyllä SM II-karsinta 2015 8.
9 Eerik Norvio 2 dan kyllä 050 343 895-ysi Kani6 2016 paras [1]
10 Pekka Lajunen 3 dan Kyllä ok -b Jaakko Munkki 2016 paras [1]
11 Janne Kössö 4 dan Paras alkuvuoden GoR 1. (2435) [2]
12 Pekka Lukkari 4 dan Paras alkuvuoden GoR 2. (2290) [2]
13 SM I-karsinta 1.
14 SM I-karsinta 2.
15 SM I-karsinta 3.
16 SM I-karsinta 4.

[#1] Suomen go-liiton hallituksen päätöksen mukaan SM-turnaukseen jaetaan 4 turnauspaikkaa Helsingistä, Turusta, Tampereelta ja Oulusta, jos sopivia turnauksia löytyy. Sopiviksi katsottiin tänä vuonna Kani6 ja Jaakko Munkin muistoturnaus.

[#2] Suomen go-liiton hallitus esitti kevätkokoukselle 2015 SM-systeemin muutosta, jossa kaksi paikkaa jaetaan gorrien perusteella. Esitys hyväksyttiin. GoR-paikan ratkaiseva kriteeri on korkein alkuvuoden aikana saavutettu GoR-pistemäärä. Go-kongressin jälkeisiä GoR-muutoksia ei oteta huomioon. Paikat jaetaan heti, kun kongressin tulokset ovat GoR-järjestelmässä. Mikäli kongressin tulokset kuitenkin viivästyvät merkittävästi, paikat jaetaan 24.8.2016 kello 23:59, järjestelmässä sillä hetkellä olleiden tietojen mukaan. Paikkoja tarjotaan 2 ensimmäiselle osallistumiskriteerit täyttävälle pelaajalle, jotka ovat käyneet edeltävän 12 kuukauden aikana ainakin yhdessä GoR-turnauksessa. Koska Jaakko Munkki -turnaus, josta jaetaan parempi sisääntulopaikka, järjestetään vasta GoR-paikkojen julkistamisen jälkeen, on mahdollista, että jompi kumpi GoR-paikan saaneista saakin turnauspaikan. Tällöin toista GoR-paikkaa tarjotaan Mikko Litmaselle (GoR 2283 ennen Helsinki Openia.)

Paikasta kieltäytyneet#

# Nimi Luokitus Otan paikan vastaan Yhteystiedot Sijaperuste

Mielestäni SM-II-karsinnan päivämäärä pitäisi ilmoittaa ennen kuin ilmoittautumisen takaraja menee umpeen. --Matti 16.8.2016

Joo. Se tulee kohtalaisella todennäköisyydellä olemaan lokakuun ensimmäinen tai toinen viikonloppu, mutta varmistetaan tällä kertaa tilat ennen kuin julkaistaan virallinen päivämäärä. -- Bass

Lokakuun toinen viikonloppu varmistui. --Bass

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 05-Sep-2016 13:08 by 178.75.132.70.