This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Gon Turun mestaruus, tuo perinteikäs titteli, on taas jaossa. Syksyllä pelataan kuuden pelaajan mestaruussarja, johon pääsevät:
1) Vuoden 2013 mestari Jesse Savo
2) 6.-7.9. pelattavan SM-karsintaturnauksen kolme parhaiten menestynyttä turkulaista: Tuukka Muroke, Antti Soukka ja Jaakko Virtanen
3) 23.9. voimassa olevan pistetilanteen mukaan kaksi parasta vähintään 10 peliä vuonna 2014 pelannutta Turkusarja-pelaajaa: Johanna Tuominen ja Jouni Valkonen

Mestaruussarja pelataan 22.-23.11.
#

Pelipaikka: Johannan ja Teron kotona Halisissa (Kalloistenkatu 1). Yleisöksi voi tulla varsinkin jos on valmis kirjaamaan pelejä.

Aikataulu: Lauantaina aloitetaan kymmeneltä ja sunnuntaina yhdeltätoista. Ruokatauko on päivän ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä.

Mestaruussarjassa pelataan lauantaina kolme kierrosta, sunnuntaina kaksi. Sarja pelataan round robinina. Pelit tasa-avauksella nigirillä, komi valkealle 6,5 pistettä. Peliaika 60 minuuttia + kanadalainen byo-yomi 5 minuuttia 20 kiveä (EGF A)

Muuta: Omat eväät ja juomat mukaan, pelipaikalta saa kahvia ja teetä. Lähin kauppa on Halisten liikekeskuksessa (noin 500 m), josta löytyy myös kebab pizzeria Hallis ja Hese. Julkisilla kulkijoille muistutuksena että kauppatorilta Halisiin kulkevat nykyään bussit 55, 55A sekä 56. Ja Jounille tiedoksi että Pansio / Perno suunnalta lähtevä linja 99 kulkee Halisten liikekeskuksen ohi.

Jos yksi pelaaja saa sarjassa voittoja muita enemmän, hän on Turun Mestari. Jos vähintään kaksi pelaajaa jakaa kärkipaikan, he ratkaisevat mestaruuden myöhemmin seuraavalla tavalla: Kaksi sisääntulojärjestyksessä (yllä) alinta pelaajaa pelaa aina playoff-pelin, jonka häviäjä putoaa pois, kunnes jäljellä on vain kaksi pelaajaa. He pelaavat finaalipelin, jonka voittaja on Turun Mestari. Playoffissa ja finaalissa peliajat ovat samat kuin mestaruussarjassa. Turun Mestari saa haltuunsa vuodeksi mestaruuspokaalin ja koristeellisen tiaran.

Paritus#

Kierros Pöytä 1 Tulos Pöytä 2 Tulos Pöytä 3 Tulos
1. Arpa 1 - Arpa 6 - Arpa 2 - Arpa 5 - Arpa 3 - Arpa 4 -
2. Arpa 1 - Arpa 2 - Arpa 6 - Arpa 4 - Arpa 5 - Arpa 3 -
3. Arpa 4 - Arpa 5 - Arpa 3 - Arpa 1 - Arpa 2 - Arpa 6 -
4. Arpa 2 - Arpa 3 - Arpa 6 - Arpa 5 - Arpa 1 - Arpa 4 -
5. Arpa 3 - Arpa 6 - Arpa 4 - Arpa 2 - Arpa 5 - Arpa 1 -

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
sgf
TM2014a-1.sgf 4.6 kB 1 23-Nov-2014 18:22 80.222.43.211 Antti Soukka - Jesse Savo
sgf
TM2014a-2.sgf 9.0 kB 1 23-Nov-2014 18:23 80.222.43.211 Jaakko Virtanen - Antti Soukka
sgf
TM2014a-3.sgf 1.7 kB 1 23-Nov-2014 18:24 80.222.43.211 Jaakko Virtanen - Tuukka Muroke
sgf
TM2014a-4.sgf 10.2 kB 1 23-Nov-2014 18:25 80.222.43.211 Jesse Savo - Jaakko Virtanen
sgf
TM2014a-5.sgf 13.9 kB 1 23-Nov-2014 18:25 80.222.43.211 Jouni Valkonen - Jaakko Virtanen
« This particular version was published on 20-Nov-2014 17:32 by Johanna Tuominen.