This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Olen käynyt Helsingin Go Kerhon illoissa yhden melko yhtenäisen jakson (ehkä vuoden mittaisen) pari vuotta sitten, mutta sitten muuttui työmatka mahdottomaksi, enää ei ehdi poiketa missään. Kyllä minulle joku kyu-luku annettiin, mutta se siitä.

Nyt Go tuli ajankohtaiseksi kun oli sisarenpojat käymässä yökylässä, ja ajattelin etsiä löytyisikö lapsille jotain.

Olen joskus pelannut muutaman pelin vanhemman pojan kanssa, ja kun näytti siltä että se kiinnostaa, annoin pojille pelilaudan, olsikohan ollut viime keväänä. Ei ne ole pelanneet kuin keskenään ja äitiään vastaan, enkä minä ole käynyt pilaamassa peli-intoa voittamalla joka matsia. Pojat on kuitenkin edistyneet ihan keskenään vaikka kuinka. Nuorempi on kohta seitsemän, ja vanhempi täyttää juuri kaksitoista. Systerille en ole näyttänyt kuin säännöt, mutta yhtään peliä ei ole pelattu, joten nuorempikin poika voi antaa täyden yhdeksän kiven tasoituksen äidilleen ja voittaa silti mennen tullen.

No, eilen näytin netistä Hiroki Morin interaktiivisen oppaan, ja molemmat pojat kävivät sen läpi. Ihan hyvin se meni, ja nyt haluaisin löytää pojille lisää materiaalia, niin että voivat opetella sen mukaan kuin kiinnostusta riittää. Mutta löytyykö sitä suomen kielellä ollenkaan? Go, Jumalten peli ei sisällä harjoituksia kuin muutaman, ja pojille ei proosa ole tässä vaiheessa ihan sitä mitä kaivataan

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.
« This particular version was published on 03-Feb-2003 00:09 by Heini.