Jannen luokitusmanifesti#

Terve,

Olen Janne Nikula ja olen viime vuosina kääntynyt kannattamaan vapaita luokituksia. Tämä tarkoittaa yksinkertaisimmillaan Luokitusmääräyksen ja Luokituslistan poistoa. Vanhojen määräysten ja listojen sijasta kaikki pelaavat sillä luokituksella millä sillä hetkellä haluavat pelata.

En ole kuullut kenenkään muun suomalaisen gon pelaajan pitävän yhtään puheenvuoroa vapaiden luokitusten puolesta. Koko ajatus saattaa alkuun tuntua täydeltä sekoilulta tai trollaukselta, mutta kuitenkin esimerkiksi Saksassa on useiden vuosikymmenten mittainen kokemus vapaista luokituksista. Vapaat luokitukset ovat siis eurooppalaisesta näkökulmasta hyvin yleinen ja toimiva käytäntö.

Aion tässä manifestissa perustella pidemmän kaavan kautta miksi vapaat luokitukset ovat hyvä asia.

Vain gorrit merkitsevät Euroopassa#

Käsitellään ensiksi luokitusten ja gorrien suhteen muuttuminen Euroopassa.

Kun aloitin pelaamaan gota vuonna 2004 ja aloin käymään eurooppalaisissa turnauksissa, kaikki käyttivät oman maansa mukaisia luokituksia. Suomalaiset ilmoittautuivat Suomen go-liiton antamilla luokituksilla ja muun maalaiset käyttivät oman maansa luokitusjärjestelmää. Esimerkiksi ruotsalaiset ja ranskalaiset käyttivät oman maansa määräyksiä. Saksalaiset valitsivat luokituksensa vapaasti, koska se oli vallitseva käytäntö Saksassa. McMahon-turnausten ryhmät muodostettiin kansallisten luokitusten perusteella. Gorreja käytettiin esimerkiksi Euroopan go-kongressin huippuryhmän muodostamiseen ja eurooppalaisen huipun kutsuturnauksiin. Tavallisen pelaajan gorreilla ei ollut paljoa väliä.

Ulkomailta annettiin välillä palautetta suomalaisista luokituksista, jos suomalaiset pelaajat vaikuttivat ali- tai yliluokitetuilta. Tämä palaute saatettiin ottaa huomioon kansallisen luokitusjärjestelmän toiminnassa.

Jossain vaiheessa 2010-lukua eurooppalaiset käytännöt muuttuivat. Gorreja alettiin käyttää kaikkien dan-pelaajien ja myös kyu-pelaajien parituksiin. Eurooppalaisissa turnauksissa tavallisen pelaajan McMahon-turnausten alkupisteet siis määräytyvät gorrien perusteella. Suomen go-liiton antamat luokitukset eivät enää kiinnosta ketään Suomen rajojen ulkopuolella. Ulkomaalaiset eivät enää anna suomalaisten luokituksista minkäänlaista palautetta, koska ainoastaan suomalaisten gorrit kiinnostavat.

En ole tietoinen mistään yksittäisestä päätöksestä, jossa kansalliset luokitukset olisi korvattu gorreilla. Kyse on todennäköisesti monien tahojen useista pienistä päätöksistä, joka on johtanut valtavaan go-kulttuurin muutokseen. Tämän muutoksen hyvyydestä voi toki olla montaa mieltä, mutta muutos on todellinen ja luultavasti pysyvä.

Suomessa ei ole enää minkäänlaista tarvetta pitää yllä kansainvälisesti uskottavaa luokitusjärjestelmää. Luokitukset voi ottaa rennommin. Menneisyydessä kansainvälinen ympäristö oli toisenlainen, mutta se menneisyys ei enää palaa.

Suomalainen go on vahvasti kuplaantunut#

Käsitellään seuraavaksi luokitusten suurin kotimainen ongelma.

Suomalainen go kasvoi vuosituhannen vaihteen go-buumin seurauksena sellaiseen kokoon, että kaikki gon pelaajat eivät tunne toisiaan. Kaikki eivät ole ystäviä eivätkä kaikki luota toisiinsa. Sen sijaan pienemmissä kuplissa kaikki voivat tuntea toisensa ja asiat voidaan hoitaa kaveripohjalta.

Jos käy viikottain peli-illassa saman porukan kanssa, samoja ihmisiä näkee useita kymmeniä kertoja vuodessa. Muita voi nähdä harvakseltaan jos jaksaa käydä turnauksissa.

Luokitukset vaikuttavat tavalla tai toisella kaikkiin pelaajiin. Kaikilla on luokitus ja kaikilla on joku mielipide luokituksista. Jos oman kuplan sisällä joku on tyytymätön johonkin luokituksiin liittyvään asiaan, tämän mielipiteen saa pahimmillaan kuulla useita kymmeniä kertoja vuodessa. Jos joku oman kuplan ulkopuolella on tyytymätön luokituksiin, sellaista mielipidettä ei todennäköisesti kuule ollenkaan.

Oma intuitio ja oma ns. terve järki alkaa helposti muotoutua oman kuplan ajatusten mukaisesti. Tämä tekee kommunikaatiosta todella hankalaa, kun monet kommunikoitavat asiat ovat oman kuplan sisällä itsestäänselvyyksiä. Pienessä porukassa on helppo käyttää tervettä järkeä ja pitää asiat yksinkertaisena. Suomalaisen go-populaation skaalassa yritys hoitaa asiat samalla tavalla onnistuu todennäköisesti aika huonosti.

Suomalainen luokitusjärjestelmä yrittää jotenkin heijastaa go-yhteisön yhteistä näkemystä luokituksiin. En oikein usko että mitään yhteistä näkemystä on ollut olemassa pitkiin aikoihin. En myös usko että olisi mitenkään realistista muodostaa sellaista näkemystä. Erilaisilla kuplilla voi olla voimakkaasti keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Kun eri kuplien välinen kommunikaatio on usein hyvin heikkoa, ristiriidat yleensä leimahtavat liekkeihin siinä vaiheessa kun joku luokituspäätös on jo tehty ja sen peruuttaminen on vaikeaa.

Kun yhteistä näkemystä luokituksista ei ole, subjektiivisen harkinnan käyttö nykyisen luokitusmääräyksen kanssa on aika hankalaa. Kuka tahansa luokitusoikeuksilla varustettu pelaaja saa luokittaa ketä tahansa subjektiivisen harkintansa mukaan. Subjektiivinen harkinta voi toki olla paljon joustavampaa kuin gorrien kaltainen eksakti numeerinen järjestelmä. Subjektiivisen harkinnan piiriin on helpompi ottaa standardimuotoisen turnausdatan ulkopuolisia asioita kuten kerhopelit tai nettipelit. Subjektiivinen harkinta toimii parhaiten siten että sitä saa käyttää pelaaja itse. Tällä tavalla eri käsitysten kanssa voi helpommin elää rinnakkain ilman konflikteja.

Vapaiden luokitusten keskeinen ajatus on että kaikki voivat itse valita luokituksensa. Se voi toki johtaa jonkinlaisiin epäjohdonmukaisuuksiin. Vapaat luokitukset ovat kuitenkin sillä tavalla johdonmukaisia, että ne vastaavat parhaiten kaikkien omaa käsitystä omasta luokituksesta. Kaikki siis pelaavat aina oman käsityksensä mukaisella luokituksella.

Vain yhden tai kahden kiven tähden#

Suurin osa luokituskiistoista on koskenut yhden tai kahden kiven eroja luokituksissa. Jos vapaista luokituksista puhutaan vakavasti, kuten Saksassa, keskeistä on että pelaaja saa itse päättää luokituksen hienosäädöstä esimerkiksi yhden ja kahden kiven tasolla. Kyse ei ole siitä että joku trollaus- tai protestointitarkoituksessa sanoo olevansa 7 dan. Ymmärtääkseni Saksassa on käytäntö, jossa turnausjärjestäjä saa hylätä ilmeisen epärealistisen luokituksen. Tätä voi toki pitää jonkinlaisena rajoituksena.

Rajoituksena voi myös pitää vanhan luokitusjärjestelmän logiikan täyttä kääntämistä. Suomen nykyjärjestelmässä pelaaja ei saa itse määritellä omaa luokitustaan. Vapaiden luokitusten keskeinen ajatus on että ainoastaan pelaaja itse saa määritelllä oman luokituksensa. Toisten luokituksiin ei saa koskea.

Eräs luokituskeskustelujen klassikko on kyseenalaistaa luokitusten ottaminen vakavasti. Kukin voi toki aina omalla kohdalla ottaa luokitukset vähemmän vakavasti ja se voi olla monen kohdalla ihan toimiva tapa. Valitettavasti sama logiikka voi päteä koko go-harrastukseen. Aika moni on lopettanut go-harrastuksen tai merkittävästi vähentänyt aktiivisuutta kun luokituspäätökset ovat menneet jollain vahvasti omaa oikeudenmukaisuutta loukkaavalla tavalla. Uskon että vapaat luokitukset olisivat voineet estää monta tällaista tarpeetonta tapausta, jossa yhden tai kahden kiven näkemysero on johtanut harrastuksen päättymiseen.

Resettikorotukset#

Vapaat luokitukset tietysti tarkoittavat vapaita gor-resettejä. Yleensä resettikorotus on kehittyvän pelaajan kahden kiven korotus. En näe tässä ongelmaa niin kauan kuin täydet älyttömyydet jätetään väliin. Resetin tietylle luokitustasolle voi ottaa kerran elämässä. Jos joku ottaa resetin liian korkealle, gorrit kyllä valuvat aikanaan pois.

Siihen on syynsä, miksi saksalaiset ovat gor-vertailuissa omilla lukemillaan. Jos niihin lukemiin haluaa päästä, kannattaa tietysti käyttää saksalaisia ratkaisuja.

Ei pysyviä luokituksia#

Vapaiden luokitusten maailmassa luokitukset ovat olemassa vain jossain kontekstissa kuten turnauksen ilmoittautumissivulla. Mitään luokituslistoja tai korotussivuja ei ole tarpeen ylläpitää. Pelaaja voi käyttää luokituksia hyvin joustavasti, sikäli kun niin haluaa.

Miltä vapaiden luokitusten Suomi näyttäisi?#

En usko että vapaisiin luokituksiin siirtyminen aiheuttaisi kovin dramaattisia muutoksia. Suurin osa todennäköisesti jatkaisi vanhoilla luokituksilla. Huippupelaajien asiat ja kansainväliset asiat hoidetaan jo joka tapauksessa gorreilla, joten näihin luokitusjärjestelmän muutos ei vaikuttaisi millään tavalla.

Vaikka aktiivisten turnauspelaajien asiat enenemässä määrin hoidetaan gorreilla, kaikki eivät pelaa turnauksissa. Jotkut myös pelaavat turnauksissa sen verran harvoin että gorrit eivät päivity millään mielekkäällä tavalla turnauksissa. Vapaat luokitukset olisivat gorrien rinnalla hyvä ja kevyt tapa kuvata pelitasoa.

Suomalainen kupla#

Aina kun matkustan ulkomaille turnauksiin, tulee jotenkin hiukan omituinen tunne suomalaisen ja eurooppalaisen luokitusnäkemysten kanssa. Tietääkseni missään muualla ei ole enää aikoihin ollut mitään edes etäisesti suomalaisen luokitusmääräyksen kaltaista sääntelyä. Kaikkialla muualla on ainoastaan eksakteja numeerisia järjestelmiä tai vapaita luokituksia.

Ensimmäinen vahva kokemus suomalaisesta kuplasta oli ensimmäinen ulkomaan turnaus Berliinin Kranich-turnauksessa vuonna 2006. Suomessa elettiin ensimmäisen ja toisen luokituskomitean välistä aikaa. Suomessa luokituskiistat olivat jatkuvia, repiviä ja usein hyvin henkilökohtaisuuksiin meneviä. Sitten menen Saksaan jossa kaikki valitsevat oman luokituksensa itse. Majotuin tuolloin köyhänä opiskelijana turnauksen pääjärjestäjän sohvalla ja sain hiukan vahingossa nähdä saksalaista turnausjärjestämistä aika läheltä. Ei luokitusmääräystä, ei luokituskomiteaa, ei luokituslistoja. Silti kaikki sujui hyvin.

Suomalainen luokitusjärjestelmä ei ole eurooppalaisittain tavallinen tai normaali järjestelmä. Se on hyvin poikkeuksellinen lähestymistapa.

Loppusanat#

Jos Suomessa siirryttäisiin vapaisiin luokituksiin, ensin suomalaisten gon pelaajien yleisen mielipiteen pitäisi kääntyä kannattamaan vapaita luokituksia. En kuvittele että yleinen mielipide kääntyisi nopeasti tai helposti. Voi olla että tällainen ajattelu ammutaan alas välittömästi. Tämä manifesti ei siis ole suora ehdotus go-liiton päätökseksi tai minkäänlainen vaatimus muutoksesta. Toivon kuitenkin että vapaat luokitukset joskus pääsisivät vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi vanhalle suomalaiselle luokitusjärjestelmälle.

Päätän manifestin John Lennonia mukaillen.

Imagine#

Imagine there's no Luokitusmääräys
It's easy if you try
No hell below us
Above us, only EGD

Imagine all the people
Livin' for today

Imagine there's no Luokituslista
It isn't hard to do
Nothing to kill or die for
And no Luokituskomitea, too

Imagine all the people
Livin' life in peace

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will be as one

Imagine no Korotukset
I wonder if you can
No need for greed or Luokituskeskustelu
A brotherhood of man

Imagine all the people
Sharing all the world

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will live as one

-Janne Nikula, 7.5.2025

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This page (revision-1) was last changed on 07-May-2025 14:51 by Janne Nikula