This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Tänne tulee tuloksia sitä mukaa kun ATK jaxaa ja mieli kestää.

Pahoittelemme viivästystä. Meillä on tekninen ongelma, jonka nimi on "Linux".

Ettei vaan olisi ns. EVO-ongelma?-)

-- Tapio

Saahan sitä syyttää vaikka Nelson Mandelaa. vfat@/dev/sda ei välttämättä ole windowsin tukema tallennustapa.

-- kauppi

Juuh. En saanut ajoissa läppäriä takaisin, joten ei wlan onnistu. Ja korppuasemaa ei muilla ole. Ja USB-muistit ovat meikäläiselle uutta. Ja kuka käski ajaa EPM:ää meikäläisen linukkeessa. Ja miksi ihmeessä olen ainoa joka oikesti osaa operoida EPM:ää. Ja ja ja ja.

Yritystä ei siis puutu, mutta hommassa on liikaa liikkuvia osia. Tulee mieleen kaverin vanha sanoma: "ATK on rikki. Aina."

-- DonOlli 3.4.

Ja sitten lohdutuksen sana tuloksista kiinnostuneille. Tänään kun ei jatkuvasti tarvinnut repiä itseäni kesken pelin tutkimaan ATK-raudan ihmeellisyyksiä, sain selvitettyä USB-muistien toiminnan linukkeessa. Jatkossa tuloksia siis saadaan paljon tiheämmin.

-- DonOlli 4.4.

Ja yllättäen, kaikki muut läppärit olivatkin jääneet jonnekin matkalle, eikä taloverkkoon päästy kiinni. Ilman verkkoa, tiedon kulku olikin hieman hankalaa, joten vasta nyt saadaan tännekin lopulliset tulokset. Korotuksia tuli puolisen tusinaa, joita en itse muista, joku orkanisaattoreista epäilemättä korjaa. Nämä siis ovat viralliset, lopulliset tulokset.

"ATK on rikki. Aina."

-- DonOlli, 5.4.


Pl. Name                  Str Cl.  MMS   1    2    3    4    5  Pt  SOS SOSOS
  1 Lounela Olli           3d HGK   9   7+   3+   2+   8+   6+ 5    33   171
  2 Törmänen Antti         2d OGP   8   9+  10+   1-   7+   3+ 4    34   166
  3 Salo Tuomo             1k Kan   7   6+   1-   4+   9+   2- 3    36   163
  4 Kössö Janne            2k OGP   7  13+   9+   3-  11+   7+ 4    30   158
  5 Räisänen Teppo         4k OGP   7  11-  13+  18+  19+   8+ 4    25   142
  6 Pietarila Paavo        1d OGP   6   3-  11+   8-  10+   1- 2    34   162
  7 Brockman Marko         1k OGP   6   1-  19+  10+   2-   4- 2    34   154
  8 Suorsa Seppo           1k OGP   6  10-  12+   6+   1-   5- 2    33   151
  9 Morishima Ryuji        1k OGP   6   2-   4-  14+   3-  12+ 2    32   154
 10 Kauppi Ari             1k OGP   6   8+   2-   7-   6-  14+ 2    31   161
 11 Ainali Ville           3k OGP   6   5+   6-  12+   4-  18+ 3    29   144
 12 Halonen Sami           2k OGP   5  14+   8-  11-  15+   9- 2    28   144
 13 Lappeteläinen Mikko    3k HGK   5   4-   5-  15-  20+  19+ 2    27   126
 14 Syrjänen Sampo         4k PoG   5  12-  15+   9-  18+  10- 2    26   142
 15 Narkaus Juha           6k OGP   5  16+  14-  13+  12-  21+ 3    24   123
 16 Kauppinen Aleksis      6k OGP   5  15-  22+  17+  21-  26+ 3    21   105
 17 Leppälä Kalle          7k OGP   5  22+  18-  16-  23+  25+ 3    20   106
 18 Porspakka Seppo        6k OGP   4  20+  17+   5-  14-  11- 2    27   121
 19 Helenius Kim           6k Ten   4  21+   7-  20+   5-  13- 2    26   128
 20 Karvonen Jouko         6k OGP   4  18-  21+  19-  13-  22+ 2    21   122
 21 Mattila Ilkka          6k OGP   4  19-  20-  25+  16+  15- 2    21   112
 22 Morottaja Saammal      7k OGP   4  17-  16-  23+  26+  20- 2    21    98
 23 Hietava Markus         9k OGP   4  25+  26+  22-  17-  28+ 3    17    96
 24 Peuhkuri Ilkka        11k OGP   4  26-  25-  30+  28+  29+ 3    11    76
 25 Morottaja Petter      10k Yli   3  23-  24+  21-  27+  17- 2    20    80
 26 Nousiainen Antti      11k OGP   3  24+  23-  28+  22-  16- 2    19    86
 27 Kekkonen Tiia         25k OGP   3  28-  30+  29+  25- free 3    11    57
 28 Everilä Ilja          27k OGP   2  27+  29+  26-  24-  23- 2    16    70
 29 Tamminen Esa          18k OGP   2  30+  28-  27- free  24- 2    12    47
 30 Harju Henna           15k OGP   0  29-  27-  24-   --   -- 0     9    34

Korotuksia: (ircissä kuultuja huhuja :)
Räisänen Teppo 4kyu --> 2kyu Ainali Ville 3kyu--> 2kyu
Narkaus Juha 6kyu --> 5kyu

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
sgf
Antti Törmänen - Tuomo Salo.sg... 3.5 kB 1 14-Apr-2004 12:07 213.139.169.18
sgf
oulu3-ol-at.sgf 2.3 kB 1 05-Apr-2004 08:21 213.139.183.249
« This particular version was published on 05-Sep-2005 00:13 by 213.139.183.249.