| At line 27 added one line |
|
| At line 29 added 24 lines |
|
| Mielestäni ylläoleva lähestymistapa on ainoa oikea: ensin päätetään turnauksen päämäärät, ja sitten valitaan systeemi joka parhaiten toteuttaa ne. |
|
| Tähän, melkoisen absoluuttiseen näkemykseen poikkeuksia sitten tekevät tasa/tasoitus, turnausaika, sekä pelaajien lukumäärä. Näistä ensimmäisen ja viimeisen voi helpostikin sitoa yhteen: pienissä turnauksissa ei kannata tasa-alkua havitella, isoissa taas tasoitukset helposti sotkevat turnauksen sekundääripäämääriä. |
|
| Ylläoleva perustuu siihen näkemykseeni, että ''kaikissa'' turnausjärjestelmissä on piilotettuja sekundääripäämääriä, ja ettei silmien sulkeminen näiltä ainakaan helpota turnausjärjestelmän valintaa. Esimerkiksi tasoitusturnauksen piilopäämäärä on etsiä turnauksesta eniten väärin luokitetut pelaajat (suunnilleen muusta välittämättä,) kun taas pikapeliturnauksen piilopäämäärä on selvittää pelaajien rutiinin taso (suhteessa nominaaliluokitukseen.) |
|
| Samalla tavoin, on helppo havaita, että SM-systeemi on monen vuoden työllä huolellisesti optimoitu saamaan selville ainakin mestari, ja tyypillisesti kolme suomen viidestä parhaasta pelaajasta -- ottamatta kuitenkaan erityisen suuresti kantaa siihen, että mikä olikaan mestarin (sekä play-off pelattaessa SM-kakkosen) jälkeinen järjestys. B-finaalin voittajan paikka seuraavan vuoden A-finaaliin on tämän ajatuksen mukaan edellisen vuoden musta hevonen, ja sieltä voikin tulla melkein kuka tahansa joka vain sattui osallistumaan karsintoihin. |
|
| Voi kuulostaa yllättävältä, että tämän näkemyksen mukaan, B-finaalista pitäisi tehdä toinen karsintaturnaus, joka siirretään saman vuoden alkupuolelle -- siis itse asiassa vuoden ensimmäinen karsinta. Kolme tai neljä paikkaa kahdesta turnauksesta on paljon helpompi päämäärä saavutettavaksi, kuin tehdä sama yhdellä turnauksella. |
|
| Itse pidän päämäärälähtöistä lähestymistapaa erittäin tervetulleena, ja pikemminkin kuin hämmästelisin itse asiaa, totean vaikeaksi käsittää että miksi asia on tullut vasta nyt esille. Turnaussysteemit ja sopivan valinta ovat tietyssä mielessä mustaa magiaa, mutta mielestäni ei ole yhtään hullumpi idea yrittää ottaa asiaan rationaalinen lähestymistapa. |
|
| Teemun yllämainitsema muuttuvan tasoituksen malli muistuttaa nähdäkseni osin AGA:n mallia, sikäli että Accelerat tekee tuota, tosin eivät tietääkseni jenkkilässä juuri tasoituksilla pelaa. |
|
| AGA-systeemi siis perustuu karkeasti ottaen siihen, että samaa luokitusmallia ajetaan isommalla sigmalla turnauksen ajan, joten pelattu peli muokkaa paritukseen käytettävää luokitusta ehkä 0,55:llä (MacMahonissa vastaava on 0,5.) Turnaustulokset sitten ajetaan normaalisigmalla luokitusjärjestelmään. Sigma on luokituksen luotettavuutta kuvaava parametri, jota liki lineaarisesti pienennetään pelien määrän kasvaessa (suorassa on muutama taitepiste.) |
|
| Yhtä kaikki, tuo muuttuvan tasoituksen idea pitäisi mielestäni mallintaa jotta nähdään mitä tapahtuu. Tällä saataisi asiasta rationaalinen näkemys, johon sitten perustaa mielipiteet. Ilman mallintamista, homma jää varsin helposti mustaksi magiaksi. |
|
| Mallintamisen tarve koskee mielestäni etenkin epälineaarisia systeemejä, traditionaaliset (Cup, sveitsiläinen, MacMahon, sarja) ovat paljon paremmin ennustettavia. Yhtä kaikki, niistäkin olisi kiva nähdä analyysi, siis että mitä piilopäämääriä niissä on, ja Teemun yllä oleva lista meneekin kohtuullisen pitkälle tässä vaikka sveitsiläinen sieltä puuttuukin. |
|
| Ei, en tällä kertaa aio koostaa yhteenvetoa tai muokata Teemun listaa, vaan kirjaan vain näkemykseni; aika ei tähän hätään aivan riitä molempiin. |
|
| -- Olli Lounela, 3.12. |