This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

YliGo Cup 2017#

Hei yligolaiset,

YliGo Cupia on pelattu jo yli kymmenen vuoden ajan kevään aikana Kaislan peli-illoissa. Vuosi vuodelta osallistujamäärä on vähentynyt ja nykyisin monet aktiiviset yligolaiset eivät enää halua osallistua turnaukseen. Alkujaan YliGo Cup oli nimenomaan koko kerhon turnaus, johon kaikki halusivat osallistua, mutta nyt siitä on tullut lähinnä dan-pelaajien pakkopullaa. Niinpä on paikallaan keskustella siitä, miten turnaus halutaan jatkossa järjestää. Erityisesti jäsenistön mielipide ratkaisee. Mielestäni turnauksen pitäisi olla sellainen turnaus, johon kaikki jäsenet haluavat osallistua sen sijaan että turnaus olisi hallituksen sanelema tai perinteiden pakottama turnaus.

Siis kysymys YliGon jäsenille ja aktiiveille: millaisen YliGo Cupin sinä haluaisit?

Itse olen ajatellut että kerhoturnaus voisi paremmin toimia siten että haaste-cup pelataan yhden päivän aikana uudella ylioppilastalolla. Peliajat olisivat C-luokkaa ja kierroksia osallistujamäärän mukaan kolme tai neljä. Cupista pudottaessa voisi jatkaa turnauksessa ihan muuten vaan eli kaikki paritettaisiin kaikille kierroksille. Cup pelattaisiin ilman tasoituksia, cupin ulkopuolella voisi olla jotain tasoituksia. Turnauksen päätteeksi järjestettäisiin kerhon jäsenille avoin saunailta keskustan kattosaunalla tai alasaunalla. Finaali pelattaisiin edelleen pitkillä ajoilla paras kolmesta-pelinä.

Kuulostaisiko tämä nykyistä systeemiä paremmalta? Onko muutokselle ylipäänsä tarvetta? Olisiko joku toinen lähestymistapa vielä parempi?

Hallituksen kesken sovittiin, että minun tehtäväni on selvitellä jäsenistön mielipiteitä eli luen keskustelua täältä wikistä, facebookista ja tietysti paikan päällä peli-illoissa.

-Janne, 10.1.2017

Hyvä idea! Kannatan tätä uutta systeemiä. Yhden päivän turnauksia on muutenkin harmittavan vähän. -Olli, 2 dan

Kuulostaa oikein mainiolta suunnitelmalta Chef! -ex-rahis

Oon samaa mieltä siitä että jotain uudistuksia kaivataan, mutta ehdotettu setti on ihan liian pliisua. Kannatan jotain radikaalimpia toimenpiteitä. Bonusturnaus! 10-ottelu! Kolmen hengen simultaaniparitukset! Jääpytyssäistumiskilpailu! Jumalten teatteri! -Veivi

Hei, nyt kävi niin, että uuden ylioppilastalon putkiremontti veti maton alta mun suunnitelmalta. Olen yleensä järjestänyt turnauksia yhden kerrallaan eli käynyt seuraavan kimppuun vasta kun edellinen on hoidettu. Tässä vaiheessa YliGo Cupin järjestäminen ehdottamallani tavalla kevään aikana ei enää käytännössä onnistu. Ainoa tilojen puolesta mahdollinen päivä olisi lauantai 22.4. mutta se osuu käytännössä mahdottomaan turnaussumaan. Edellisenä viikonloppuna on PM-kisat Tanskassa, seuraavana Jaakko Munkki Helsingissä ja sitä seuraavana joukkueiden SM Oulussa. YliGolaisia varmasti osallistuu jokaiseen turnaukseen, joten kaikille yligolaisille suunnatun turnauksen järjestäminen tuohon väliin on vaan aivan liian rankkaa.

Uuden ylioppilastalon A-rapun putkiremontin pitäisi olla syksyllä valmis, joten kenties syksyllä voitaisiin ottaa uusi yritys. Toki voidaan miettiä keväällä ja kesällä ihan jotain muutakin lähestymistapaa, mutta perinteiset turnauspelitilat menee remontin ajaksi pois käytöstä, joten mikä tahansa niihin nojaava ratkaisu on mahdoton. -Janne, 12.3.2017

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.
« This particular version was published on 12-Mar-2017 23:10 by JanneNikula.