Nykyisin Tuusulassa vaikuttava go-veteraani, joka edelleen haaveilee joskus vielä oppivansa (ja ehtivänsä) pelaamaankin.

Historia #

(... pitkä & sekava, ilmestyy jatkokertomuksena..):

1979#

Ensimmäinen havainto GO:sta Lontoon matematiikkaolympialaisissa: Mattia (Siivolaa) pelin saloihin opasti ruåtsalainen nimeltään Råde (muistaakseni..)

n. vuonna 1984 #

Matin 5 vuoden painostus tuotti sen verran tulosta, että näyttäydyin muutaman kerran Helsingin kerhossakin ja lopulta myös SM-kisoissa ( 0 voittoa..osallistujia 11->sijoitus 11.)
Erittäin merkittäviä päänahkoja kertyi kuitenkin jo heti GO uran alkuvaiheessa (kevät 84?): mm. noihin aikoihin vielä varsin tuntematon GO-suuruus Vesa Laatikainen joutui tasa-alkupelissä taipumaan - tapaus ei valitettavasti seuraavan 20 vuoden aikana toistunut kuin kerran...

1985-86 #

Maanpuolustusvelvollisuudet linjalla Oulu-Hamina hillitsivät harrastusta varsin tehokkaasti - tosin ainakin yhden onnistuneen loma-anomuksen onnistuin tuolloinkin GO-turnaukseen vedoten laatimaan

1986#

Varsinainen "aktiivi-ura" alkoi. SM-kisoissa sijoitus koheni jo jaettuun 8.sijaan 1 voitolla (!) , ja luokituskin koheni samaisena vuonna 10 kyun tietämille.

1987#

Tapahtumat ovat hieman hämärän peitossa, GO:ta harrastettiin kuitenkin aktiivisesti ja kerho"illat" venyivät pitkiksi...Ensimmäinen ulkomaanturnaukseni, PM kisat Köpiksessä, osui tämän vuoden huhtikuulle : Luokitus tuolloin 6k; tulos 3/6 ; sijoitus C ryhmän 9. (kisassa kaikkiaan 58 osallistujaa; jaettuna A-B-C-D ryhmiin vahvuuden mukaan -> kokonaisijoitus PM:ssä n. 39. ). Suomesta mukana myös silloiset 3 danit Matti (3.) & Vesa (16.).

4 pelaajaan SM-loppusarjaan ei vielä taso riittänyt.. mutta jonkinnäköinen karsintaturnaus on tullut todennäköisesti pelailtua...

Ja - tietenkin - GO-liittoakin olin perustamassa - oman asuintaloni: HOAS Itä-Pasilan , kellarin saunatiloissa (jotka samaiset tilat toimivat näinä vuosina monen muunkin, enemmän tai vähemmän GO:n liittyvän reipashenkisen tapahtuman pitopaikkana)

1988#

PM kisat Odensessa: luokitus 3k, tulos 3/6, sijoitus 22./66. Vesa 4d (ekan kerran) Pohjoismaiden mestari.

Ensimmäinen (viikon) EGC-retki Hampuriin. Luokitus 3k ; tulos 3/5; muiden suomalaisten menstys: Vesa 4d (35.), Matti 4d (89.) ja Olli 2d (104.)

Uran ensimmäinen SM-finaalipaikka 2 kyuna... sijoitus 4. silloisessa 4 pelaajan loppusarjassa.

1989#

PM kisat Helsingissä: luokitus 2 k, tulos 3/6, sijoitus 16. Vesa 4d Pohjoismaiden mestari -> korotus 5d

EGC: Nis,Jugoslavia :luokitus 1 kyu , tulos 4/10 .

SM-finaalissa: luokitus 1 kyu ,1 voitto , sijoitus 5. (finaali laajenettu 6 pelaajan sarjaksi)

1990#

Helsinki GP : luokitus 1 kyu, tulos 4/6, sijoitus 15. + eka kiinnitys 0 kyu luokitukseen by EGF newsletter ;)

EGC Wien: Luokitus 1 kyu; tulos 7/10 (1k+ 1k+ 1k- 1d+ 3d- 1k+ 1k+ 2d- 4d+ 3d+)-> turnauksen paras kyu-pelaaja -> korotus 1 daniin + lopullinen copyright "0 kyu" luokitukseen - jona minut mm. Hollantilaisten GO-julkaisussa esiteltiin ;)

SM-finaalissa 1 voitto ja (tuttu) 5. sija

1991#

PM & GP, Köpis: en mukana, mutta maininnan arvoista on että PM-tittelin Vesalta vienyt Ulf Ulsson ei pelannut turnauksessa yhtään peliä Pohjoismaisia vastustajia vastaan

Helsinki GP : luokitus 1 dan; tulos ?

EGC Namur, Belgia, luokitus 1d, tulos (5/10)

SM-finaalissa 1 dan ; 2/5 (toisena "uhrina" Matti) .. edelleen vaatimaton 5.sija

1992#

PM-kisat & Helsinki GP: Vain turnausparittaja.

Toistaiseksi viimeiseksi jäänyt EGC Canterburyssa: luokitus 1d, tulos (5/10).

SM-finaalissa tulos 3/5 (+Vesa,+Lauri,+Timo,-Matti,-Olli) ja jaettu 2. sija -> korotus 2 daniin ( tämä siis se 2. & viimeinen tasa-alkuvoitto Vesasta) - > MM-pistesysteemin 2. sija riitti myös tienaamaan Japanin reissun Matin (4d->5d) luopuessa edustuspaikastaan.

1993#

Amatöörien MM-kisat Fukuokassa. Tulos 3/8 , sijoitus 27./40. Kokemus oli monella tapaa mieleenpainuva: mm. turnauspeli silloista Euroopan huippua Ronald Schlemperiä, 7D, vastaan (sijoitus turnauksessa Eurooppalaisittain loistava 4.); Otaken, 9p tarjoama "kosteahko" karaoke-illallinen ; pitkähköiksi venyneet pelisessiot paikallisten innokkaiden haastajien kanssa jne...

Helsinki GP: 2/3, sijoitus 7. + bonuksena "Master of the Pairing" titteli <- viimeisen 2 kierroksen pelaamatta jättäminen parituskiireisiin vedoten aiheutti aikanaan "mielenkiintoisia" keskusteluja mahdollisesta törkeästä taktikoinnista ;)

SM-finaalissa tulos 1/5 (+Lauri,-Vesa,-Matti,-Olli,-Veikko) , jaettu 4. sija

1994#

Helsinki GP: 1/4, sijoitus 14. /35

SM-finaalissa tulos 3/5 (+Olli,+Lauri,+Tero,-Vesa,-Matti), 3. sija.

viimeiset n. 10 "laiskaa" vuotta.#

... Paavo päästi minut pulauttimellaan arkistojen kaivelun vaivasta (kiitokset!) - pitemmittä puheitta: Pelitilastot 94-03


.. ja "kauniiksi" lopuksi vielä EGF-rating-"kehitys" (96-) AriRating.png

Ari's Area

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
png
AriRating.png 4.0 kB 1 11-Mar-2003 16:09 AriKarppinen

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)