This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Suomen go-liitto ry - Finnish Go Association#

Ajankohtaista ja tulevaa toimintaa#

Turnaustiedotusta#

Toimintaa#

Suomen go-liitto toimii go-kerhojen kattojärjestönä Suomessa ja edustaa Suomea kansainvälisissä go-järjestöissä. Liitto on jäsen Euroopan go-liitossa (EGF), kansainvälisessä go-liitossa (IGF) ja maailman pari-go-liitossa (WPGA).

Käytännön toiminta keskittyy koordinointiin ja yhteydenpitoon kerhojen välillä sekä ulkomaille. Go-liitto pyrkii tukemaan paikallisten go-kerhojen asemaa ja suurin osa käytännön toiminnasta tapahtuu paikallisissa kerhoissa. Liitto vastaa suomalaisten luokituksista, SM-turnauksista ja suomalaisten turnausten gorreista. Liiton toimintaa pyörittää syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan valittava hallitus ja toimintaa rahoitetaan jäsenmaksujen avulla.

Liiton jäseninä voivat olla rekisteröityneet kerhot ja henkilöjäsenet. Suurin osa liiton jäsenistä kuuluu liittoon jäsenkerhon kautta.

Liitto järjestää syksyllä SM-turnauksen, johon kaikki jäsenet voivat osallistua. Lisäksi liiton jäsenkerhot järjestävät vuosittain joukkueiden SM-turnauksen, naisten SM-turnauksen, Korean Ambassador's Cupin ja muita SM-turnauksia.

Liiton yhteystiedot ja viestintäkanavia#

Hallitus 2018#

  • Jaakko Virtanen, puheenjohtaja
  • Teemu Rovio, varapuheenjohtaja
  • Vesa Laatikainen, varapuheenjohtaja
  • Juho Heikkinen, rahastonhoitaja, sihteeri
  • Mika Lemström
  • Johanna Tuominen

Varajäsenet 2018#

  • Antti Holappa
  • Pekka Lajunen
  • Pekka Keipi
  • Matti Siivola
  • Olli Tuovinen

Toiminnantarkastajat 2018#

  • Suvi Rovio
  • Jari Koivikko, vara-

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
pdf
Go liiton säännöt.pdf 80.2 kB 1 08-Jan-2024 09:00 Mikko Polojärvi
« This particular version was published on 05-Nov-2017 15:25 by Johanna Tuominen.